No niin, kyllästyin viikonloppuna gradun vääntämiseen hetkeksi ja edellä olevan keskustelun pohjalta päätin päivittää vanhaa sivustoa hiukan, jos käy niin, että Tero ei ensi kaudeksi uutta ehdi luomaan.
Mitään ihmeellistä en ole ehtinyt, enkä ehdikään näillä näkymin, tekemään, joten pääosin sivuston rakenne ja sisältö on sama kuin ennenkin. Samoin asiasisältö on pääosin viime kauden materiaalia. Olen nyt kuitenkin tehnyt viime kauden aikana huomaamiini ongelmakohtiin korjauksia, lisännyt muutamia pieniä parannuksia ja korjannut käyttäjien toivomia kohtia. Samalla yritin parannella ulkoasua ja pudotella toimimattomia ja turhia ominaisuuksia pois.
Tarkoitus olisi jatkossa jollain epämääräisellä aikataululla korjata ja parannella admin-osiota ja pelaajien sisäänkirjautumisosiota ja tehdä niistä uudet monipuolisemmat ja helpommin käytettävät versiot. Tällä hetkellä admin-osiota voi käyttää vanhan sivuston kautta osoitteessa
http://www.punakone.net/vanha_temp/.
Nämä korjaukset oli joka tapauksessa tehtävä, jotta voin mahdollisesti käyttää sivupohjaa myöhemmin hyväkseni, joten jos Tero vain ehtii, niin voi omasta puolestani mainiosti toteuttaa uuden sivuston jo täksi alkavaksi kaudeksi. Vai oliko ylläoleva keskustelu ymmärettävissä, niin että et ehdi?
Joka tapauksessa jatkan projektia hiljalleen ja pyrin saamaan sivuston käyttökuntoon kauden alkuun, mikäli gradun ei vie koko aikaa.