4.divisioonaa on neljä kierrosta jäljellä. EPa eli Ekumeeninen Pallo on käytännössä varmistanut suoran nousun, mutta kakkossijan karsintaotteluun ovat tyrkyllä vielä paikkaa nyt hallussaan pitävä B, pisteen päässä majaileva Punakone ja edellämainittujen epäonnistuessa myös NVS, joka on kahden pisteen päässä Punakoneesta.

5.3. pelataan Kaukajärvellä seuraava kierros ja Punakone avaa kierroksen klo 12 kamppailulla Kyröskosken Pontta vastaan. Ponsi on koki takaiskun, kun joukkueen kapteeni ja kova pistemies Jani Pusa loukkasi akillesjänteensä ja on todennäköisesti poissa loppukauden.

Punakoneen sairastupa on tällä hetkellä tyhjä, kun kauden alussa polvivamman saanut Hoang Vu on hyvää vauhtia toipumassa täyteen pelikuntoon ja muutkin pienemmät sairastelut alkavat olla voitettu kanta. Tammi ja helmikuun pelit koulu- ja työkiireiden takia menettänyt Atte Forss on myös vakuutellut ehtivänsä ratkaisupeleihin mukaan. Pontta vastaan Punakone saa siis nillä näkymin kentälle parhaan mahdollisen kokoonpanon.

5.3. kärkijoukkueista B mittaa jumbojoukkue Uhrilampaiden päivän kunnon ja NVS ottaa yhteen sarjajohtaja EPan kanssa.

Edelliskierroksella Punakone voitti vakuuttavasti 6-4 Pro Starsin. B romahti Ilves III:n käsittelyssä lukemin 1-10 ja on varmasti innokas palaamaan voittojen tielle. NVS otti nukan yhden maalin voiton SC Lahjotuista 5-4 ja EPa kuritti KoKoa 4-10.

Loput kierrokset pelataan 11.3., 25.3. ja viimeinen kierros aprillipäivänä 1.4., jolloin tämänhetkiset kärkijoukkueet kohtaavat toisensa. NVS yrittää kaataa Punakoneen ja B EPan. Viimeksi NVS ja B onnistuivat. Jännittävää nähdä miten nyt käy ja onko viimeisellä kierroksella vielä panosta myös karsintapaikan suhteen?