Perinteikäs Tampereen Punakone teki onnistuneen paluun vuoden tauon jälkeen liiton sarjoihin ja nousee vakuuttavan kauden jälkeen lohkovoittajana 5-divisioonaan! Toissa vuonna Punakone oli mukana 3-divisioonan karsinnoissa, mutta kesällä ilmautuneiden vaikeuksien takia koko viime kausi jäi väliin ja näin ollen haettiin uutta vauhtia alimmalta tasolta. Kesällä 2015 koottiin eri joukkueisiin lähteneitä pelaajia takaisin ja intoa löytyi sen verran sarjaan osallistuminen mahdollistui. Tästä iso kiitos kaikille mukana olleille!

Kauteen lähdettäessä tiedettiin, että materiaalin pitäisi riittää lohkovoittoon, mutta se edellytti että pelaajat saadaan turnauksiin mukaan. Osallistumisprosentti olikin kova, joka pelissä taisi olla vähintään kaksi täyttä kenttää. Kutonen sisälsi tällä kertaa vain 16 ottelua, joista Punakone voitti 14 ja kärsi vain 3 pistemenetystä, joka riitti lopulta helposti lohkovoittoon. Muutama tiukka vääntö kaudelle saatiin, jotka Punakone yhtä tappiota ja tasapeliä lukuunottamatta käänsi edukseen. Maaliero oli kuitenkin vakuuttava 100-26.

Pelaajista voisi tässä nostaa esille lohkon pistepörssiä dominoineen laiturikaksikon Juha Leikko – Juuso Paloniemi, jotka yhdessä tekivät kunnioitettavat 62 tehopistettä. 21 kauden salibandyveteraani “Bull” Leikko löysi uuden kevään muutama kausi sitten siirryttyään pakin paikalta hyökkääjäksi ja pelaa lähes uransa parasta salibandyä 34-vuotiaana. Juge Paloniemen potentiaali maalintekijänä on tiedetty, mutta silti tämän kauden 18 maalia yllättivät koko joukkueen, rannelaukaukset löysivät kovalla tarkkuudella tiensä maaliin ja yhteispeli Leikon kanssa toimi koko kauden. Kolmantena yllättäjänä mainitaan puolustuksen yleisluuta Mikko “Mikko Salonen” Salonen, joka yllätti varmasti itsensäkin tekemällä 10 maalia. Aiemman kuuden kauden ja 97 Punakone1 -ottelun aikana Mikolla oli niitä kasassa 9 kpl. Punakoneen tavaramerkki on aina ollut hyvin kasassa pysyvä joukkuepuolustus ja vähäinen päästettyjen maalien määrä, niin myös tällä kaudella päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 1.63. Viimeisinä lukkoina tälle tasolle ehdottomat tähtimaalivahdit Risto Prepula ja Juha Ohma. Hyvin maalia peittävä Ohma nautti kaudella neljästä nollapelistä ja saunaillassa muutamasta lisää.

Joukkue jatkanee suurin piirtein samalla kokoonpanolla kohti 5-divisioonaa, jonne lähdetään ilman muuta uusi nousu mielessä