Tähän aamuun en herännyt, ja se antoi minulle toivoa. Tuo b-luokan romaanin aloitukselta kuulostava lause pitää tällä kertaa onneksi paikkansa, sillä valvottuani menneen yön tunsin tässä aamussa olevan jotain erilaista. Tuo erilaisuus ei johdu siitä, että saimme vihdoinkin pätevän johtajan liberaalille media-eliitillemme tai siitä, että hetki sitten kusin parvekkeelta. Se johtuu salaatista.

Oloni oli täysi kävellessäni kauppaan, mutta ajattelin nukkuvani treenien alkuun asti, joten jotain oli syötävä. En tiedä oliko se kohtalo, joka sai kengännauhani aukeamaan juuri kaupan vihreimmän hyllyn kohdalla, mutta noustuani ylös ei mennyt kauaakaan, kun kassalla päivystänyt tyrkky yh näpytteli ainokaista ostostani koneeseen.

Olin laittanut rahani kanasalaattiin ja olo oli kuin luontoarvan ostaneella, “onhan tämä kivan näköinen, mutta veikkaan että tuo eläin on hyötynyt tästä enemmän kuin minä.” Aiemmat kokemukseni salaateista ovat olleet kauniisti sanoen rajallisia, vaikka toki olen Hesen katkarapusalaatin syönyt deittimielessä sekä ottanut vihreää lautaselle sosiaalista painetta tasatakseni. Se että ilman kolmannen osapuolen läsnäoloa koin tarpeelliseksi ohittaa kaiken totutun ja tiettyyn pisteeseen asti hyväksi havaitun oli kuitenkin jotain sellaista, jota en heti itsestäni olisi uskonut.

Sanattomaksi minut kuitenkin jätti se mitä koin tyhjän kulhon ääressä puoliähkyssä. Tunne jota en salaatin uskonut koskaan voivan itselleni antaa, tunne joka valtaa sisimmän sillä hetkellä kun kaunis tyttö katsoo kadulla pitkään silmiin, hetki jolloin kyynisyys katoaa murto-osaksi taka-alalle ja kaikki on kätesi ulottuvilla odottamassa valintaasi. Ei tarvitse kuin tarrata kiinni.

Tuossa hetkessä tein valintani, kaikki oli läpinäkyvää ja höyhenenkevyttä. Abstrakti sai muodon, entropia toi massan ja JiiPee maksoi velkansa. Tarinasta tulisi kasvutarina, blogista elämää suurempi kertomus oppimisesta ja siitä, mikä meidän ajassamme todella on tärkeää. Aikalaisteos, virstapylväs, kansan jokaista kerrosta puhutteleva moderni minuus.

Vastoin omia odotuksiani en kuitenkaan lähtenyt tekemään pyhiä lupauksia suklaaseen koskemattomuudesta ja voinkin melko huojentuneena kertoa pääruokavalioni tulevan jatkossakin koostumaan pääasiassa kaikesta siitä, mitä mediassa kehoitetaan välttämään.

On kuitenkin hyvä mahdollisuus sille, että harha-askel muuttuu kävelyksi ja kävely juoksuksi. Rohkaiseva aamu tämä jokatapauksessa on ollut, ja ehkä jopa niin rohkaiseva, että seuraavassa blogissani otan kantaa joukkueen asioihin. Mentaalipuoli ruokkii fyysistä ja positiivinen kierre on valmis.

Matka on kuitenkin vasta alussa, joten nyt on Geishan paikka. Geishan siksi, että teksti ei vieläkään ole balanssissa, mutta Geisha on.

Juge