Ei ole helppoa urheiluseuran pyörittäminen ei. Tämän raadollisen pelin arjen joutui kokemaan myös legendaarinen Punakone. Tulevaisuudessa ehkä legendaarisen Kervisen tapaan legendaarinen.
Siirtomarkkinoiden valjuimpaa kauppakoneistoon ahdettiin polttoainetta sen verran paljon, että siirtomarkkinoilla onnistuttiin enemmän kuin hyvin. Ei siinä vauhdissa laadulla ollut mitään väliä. Onneksemme laatua saatiinkin. Tässä ylikuumenemisen ajassa on aina omat riskinsäkin, kun kyllä ne vahvistukset jotain maksavatkin. Sikariporras oli varin vähäsanainen siirtokorvauksista, mutta villit huhut puhuivat puolikkaista kausimaksuista ja parista lonarista. Oli jollekin kuulemma maksettu juna-lippu jonnekin Kausalaan. Nimimiehiä (on niillä kaikillä nimikin) pursuava rosteri etsi vertaistaan.
Alkukaudesta joukkue ratsasti kultaisella aallolla voitosta voittoon juoden Graalin maljasta voitonshamppanjaa. Oltiin Joukkue isolla Jiillä (joo-o, ihan oikeasti, jopa isojii). Mutta kuten kaikilla auringon- tai falloksen nousuilla on loppunsa, niin oli tälläkin. Harmi, ettei se kestänyt kuin 4 peliä. Kultainen aalto osoittautuikin Bull ureaksi suihkun lattialla (se kun on horkuilla puhkonut munuaisensa) ja Voitto haki shamppanjansa pois. Graalin maljakin oli oikeastaan vaan jonkun tupperware-leipäboksi. Sitten kun vielä Koreasta hankitut varat siirtokorvauksiin olivatkin lyhyempiaikaisia lainoja, kuin mitä luultiin alkoi synkkyys vaivata.
Peleissä tuli turpaan neljästi putkeen ja yksi kusinen tasapelikin sielä oli. Todellinen pohjakosketus näki paivänvalonsa reilu viikko takaperin, kun iltamatoille (salibandyn iltajäät) ilmestyi lyhyenläntä kaljupää paperi kädessää. Kukaan ei oikein tahtonut ymmärtää sen sanomaa. Sterfan SturmStrotszsch, kun osasi aasialaisten elekieltä yhteisen sotahistoriansa vuoksi, suomensi muille: “se haluaa kultaa”. Juha kiskoi jo housujaan Stefun täsmentäessä “ei Juha, ei sitä samaa kultaa”. Oli aika maksaa. Ei kelvannut enään, “no sopiiko jos otat nämä junnut viikonlopuksi sun mökille” tai “Juge tulee teille pukiksi ensi jouluna”, vaan nyt oli löydyttävä taikinaa.
Salonen heitti löylyä ja sanoi, että “me tiputaan”. Oikeasti Mikko on itse vaan tippunut kehityksen pyörästä jo vuosia sitten. Mutta mutta, joukkue kasasi rivinsä ja niin kollektiivisesti kuin punainen ikinä voi (kymmenestä kahdeksan hoitaa muidenkin jätteet) ja niin joukkue ja seura saatiin tolpilleen. (ainakin ensi viikkoon asti).
Viikon reeneissä näkyikin sitten se aallonpohjan jälkeinen vapautumisen tunne, kun Punakoneen nimimiehet pöllyttivät maanantain pelissä spiral-joukkuetta mennen tullen ja keskviikkona reeneissä oli tappamisen meininkin muillakin, kuin Salosella. Jollekin taisi ottaa pari juoksuaskelta kun vanha leikkikaveri pääsi kentälle.
Paska juttu ensi viikonlopun vastustajien näkökulmasta, sillä Punakoneen Peeniksi on noussut tuhkasta kuolemansa jälkeen. Ensi viikonloppuna on odotettavissa räjähtävää esitystä, kun ärsytetty Punakone pääsee taas pelaamaan.
Ruokalistalla on taas Pihvejä!!!
