Punakoneestakin urakalla ”talenttia” naarannut, räiskyvin ottein osallistuvan median kautta Tamperelaiselle salibandykartalle syöksynyt SC HLJ on vakuuttavasta ”haipista” huolimatta ollut ehdottomasti Pirkanmaan nelosdivarin suurin pettymys, kun sarjaa on takana kuusi ottelua. Kauteen kovin ennakko-odotuksin lähtenyt nippu ei ole valmentajavaihdoksestaan huolimatta onnistunut kääntämään takavuosien iloista peli-ilmettä pisteiksi Sisä-Suomen kaikkien aikojen kovimmassa nelosdivarilohkossa.
Maallikon olisi helppo syyttää joukkueen tähtipelaajia ailahtelevaisesta suorittamisesta, mutta kokenut laji-ihminen näkee fasaadin taakse. On selvää, että muutaman poikkeusyksilön hartiat eivät kestä 10-12 täysin harrastajatasoisen pelaajan kannattelemista enää nelosdivaritasolla. On äärettömän surullista seurata, kun vaikkapa Villematti ”timmiVilsu” Santanen tekee ison työn omassa päässä napaten lelun pois vastustajalta, harhauttaen kärkikarvaajan parin metrin päähän vain saadakseen syötön turvallisesti pois omalta alueeltaan. Kun tuo syöttö kohtaa hyökkääjän kolmikon Raitanen, Rinne & Vilkman (tietyin rajauksin) ulkopuolelta, tapahtuu yhdeksän kertaa kymmenestä liian nopea pallosta luopuminen joko harhasyötön tai huonosta kulmasta lähtevän laukauksen muodossa.
Perinteisessä, menestyvässä salibandyjoukkueessa jo neljäkin oikeaa, peliä eteenpäin vievää onnistunutta suoritusta perättäin johtavat ainakin tekopaikkaan, jos ei nyt suoraan maaliin. Päädystä lähdettäessä pakki-pakki syöttö (1) joka jatketaan ylös keskelle/laitaan (2), siitä syöttö sektoriin (3) ja veto (4). Neljä onnistunutta suoritusta ja mikäli pallo on laukauksen jälkeen pelattavissa, niin laituri joka ei ole osallistunut pallolliseen hyökkäyksenrakenteluun on rouhimassa maalin edessä irtokarkkia itselleen.
Mikäli HLJ aikoo kuluvalla kaudella säilyä nelosdivarissa, on valmennusjohdon vastuullisten tunnustettava faktat ja alettava peluuttamaan joukkueen materiaaliin suhteutettuna äärettömän pallollisia ja pehmeäkätisiä Santasta ja Loikkasta vuorotellen toisen pakin paikalla ja jätettävä loput 5(?) puolustajaa tappelemaan lopuista kolmesta paikasta. Hyökkäyksessä ns. ”kaikki munat samaan koriin”, eli Raitanen joka on joukkueen hyökkääjistä ainoa joka kykenee samaan pelinopeuteen kultakimpale Rinteen kanssa, pelaa ykkösen sentterinä, vasempaan laitaan sitten päivän kunnon mukaan valmennusjohdon valinta.
Kyseisellä kaavalla HLJ saa yhden ketjun, joka pystyy pitämään paineen vastustajan päässä/saamaan tehoja aikaiseksi. Kun samalla muulle joukkueelle terävöitetään heidän rooliaan ”pysyä viisikkona pallon alla” ja ”tehdä helppoja ratkaisuja”, niin lopputuloksena on kurinalainen joukkue jota vastaan on vaikea tehdä maaleja ja jonka ykkösnyrkki lukeutuu sarjan vaarallisimpiin. Ero olisi huikea verrattuna siihen ämmälaumaan, jota maajussit kylvettivät viikonloppuna 8-0.
Kahdeksan omiin ei vielä ole edes merkityksellistä, sillä voidaan vielä voittaa salibandyottelu. Nolla tehtyä on se mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja nimenomaan siihen, kuinka edes ylivoimalla (joita kyllä tarjottiin) ei saatu mitään järkevää aikaan. Toki täytyy todeta, että joukkueen talentista 2/4 oli pois Rinteen ja Loikkasen muodossa, mutta jatkossa ylivoimapelaamisen täytyy mennä joukkuelähtöisesti, ei yksilöiden kautta. Oli selkeästi nähtävissä, että akseli Santanen – Raitanen toimi joukkueen yleiseen tasoon nähden loistavasti, mutta kun yv:ssä he voivat syöttää vain toisilleen, niin eihän siitä tule mitään. Isolla neliöllä pelannut vastustaja hyötyi suuresti siitä, että toinen HLJ – hyökkääjä pysyi staattisesti maskimiehenä ja toinen vielä flegmaattisemmin piilotteli maalin takana, YV:n AIKANA!
Yv:llä kentällä pitää olla jannut jotka haluavat ratkoa pelejä, haluavat sen pallon ja haluavat joko tarjota kaverille paikan tai sitten tehdä sen maalin itse. On aivan käsittämätöntä, jopa häpeällistä että Santasen kaltainen laatuvalmentaja ja pelintuntija joutuu turvautumaan sekä pelitaidollisesti, että henkisesti täysin kypsymättömiin ja painetta kestämättömiin pelaajaraakileisiin niinkin herkissä paikoissa kuin ylivoimatilanteissa. Toki ymmärrän Santasen nauttivan haasteista, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että varsinkaan HLJ:n ylivoimapeli ei kestä ainuttakaan menetystä kärkinelikon ulkopuolella.
HLJ:n ylivoima täydellisessä maailmassa menisi niin, että Vilsu ottaisi viivan, Rinne laukojan paikan oikealta, Loikkanen maalin eteen/keskelle ison neliön sisään ja 8s ”seinäksi” päätyyn. Vasempaan siipeen ”laukojan” paikalle joku rightin pelaaja, mutta mitat täyttäviä righteja ei rosterista taida ihan hirveän montaa löytyä. Loogisin vaihtoehto olisikin ottaa joku pallovarma left ylimiehittämään keskustaa, jolloin hän sekä Loikkanen voisivat hakea välillä parilla taka-askeleella vasempaan laitaan pitäen samalla pientä laukaisupeloitetta, jossa kuitenkin päätehtävänä olisi kierrättää palloa joko Vilsulta Kasikselle tai päinvastoin saaden nelikkoon hieman liikettä. Kierrätyksen jälkeen palloa yritettäisiin pelata poikkarilla/pystysyötöllä Tuomakselle, jonka tärkein tehtävä olisi saada pallo maalia kohti jolloin keskellä pelaavat Loikkanen+viides mies pääsisivät niille irtokarkeille lyömään jos ei nyt palloa maaliin, niin ainakin molaria näpeille. Pallovarmuutta viisikolta löytyisi joka tapauksessa sen verran, että näitä tilanteita tulisi useampiakin ylivoiman aikana.
HLJ:n on tunnustettava faktat itselleen, enää ei voida voittaa siten että kaikilla on hauskaa sillä peli on yksiselitteisesti osoittanut, että joukkueen taso ei siihen riitä. Mikäli halutaan pelata kaveriporukan kanssa, niin sitten pelataan Spiral-liigassa, muuten ne pelaavat joilla on eniten annettavaa/jotka ovat valmiina tekemään eniten töitä. Toivottavasti valmennusjohto ymmärtää sen mahdollisimman nopeasti, sillä muuten paitsi HLJ, myös häviäminen on elämäntapa.
#33
