Author Archive

Punakone Harrasteen Spiral-kausi päättyi

Punakoneen kolmosjoukkue PK Harraste pelasi tällä kaudella täysin omalla joukkueellaan ja osallistui sekä Spiral-liigaan että Spiral-Kevätsarjaan. Kummassakaan sarjassa joukkue ei yltänyt alkulohkonsa kärkikamppailuun ja jäi siten selvästi ulos pudotuspeleistä. Kevätsarjassa joukkue kärsi ajoittain jopa pienestä pelaajapulasta.

Spiral-liigassa Harraste voitti yhdeksän pelaamastaan 20:stä ottelusta ja sijoittui lohkonsa keskikastiin. Joukkueen paras pistemies oli Janne Toivanen, joka tykitti 10:ssä ottelussaan jalkavaivoista huolimatta kunnioitettavat 21+5=26. Toiseksi pörssissä kipusi kapteeni Juha Toivanen, joka syötteli 14:ssä ottelussa 9+15=24. Kolmostilalle ylsi hienosti Juha Laine saldolla 8+9=17 18:ssa ottelussa. Laine vei myös ylivoimaisesti jäähypörssin voiton 40 minuutin saalillaan, kun koko muu joukkue keräsi ainoastaan toiset 40 minuuttia ja toiseksi “parhaan” jäähyilijän yltäessä 8 minuuttiin. Maalilla urakoi eniten Juha Saarikoski, joka esiintyi 15:ssä ottelussa ja keräsi mm. kuusi voittoa, nollapelin ja syöttöpisteen sekä päästettyjä maaleja 5.15 ottelua kohti.

Kevätsarjassa pinnapörssin ykköseksi kohosi Esa Jääskeläinen, joka kokosi yhdeksässä ottelussa 5+6=11. Toiseksi eniten pinnoja keräsi ykkösjoukkueesta yhden ottelun lainalla ollut Antti Ruokonen, joka pommitti yhdessä ottelussa lähes koomiset 8+0. Kolmanneksi tehokkain oli Juha Toivanen saldolla 5+3=8 neljässä matsissa. Jäähypörssin voiton vei odotetusti ja ylivoimaisesti Juha Laine 11 minuutilla. Maalilla parhaiten onnistui Juha Saarikoski, joka vuotaneen peräpää tukkeena mm. merkkasi tililleen Harrasteen ainoan voiton.

Kaiken kaikkiaan PK Harraste pelasi Spiral-sarjoissa kauden aikana 29 ottelua, joista kertyi 10 voittoa, 3 tasapeliä ja 16 tappiota. Maalisuhteksi muotoutui 150-171 ja pisteitä kertyi 23. Joukkueen ryhmässä esiintyi yhteensä 25 eri pelaajaa, joista 19 oli Harrasteen omia pelaajia, 3 pelaajaa oli seuran ykkösjoukkueen pelaajia ja 3 seuran ulkopuolista vierailijaa.

Kausi oli kauttaaltaan pettymys ja varsinkin Kevätsarjan esitys oli todella heikko. Punakone Harraste jatkanee Spiral-pelejään ensi syksynä ja pelipaikkoja on auki kaikilla kentän sektoreilla. Myös joukkueen yhteyshenkilön/joukkueenjohtajan/valmentajan paikka on vapaana. Kiinnostuneet voivat ottaa yhtettä seuran osoitteeseen tryout@punakone.net.

Comments Off on Punakone Harrasteen Spiral-kausi päättyi more...

Punakone etsii vahvistuksia

Jokavuotinen etsikkoaika liittyä Punakoneeseen on jälleen koittanut.

Pelimiehiä 3.divari ja 6.divarijoukkueeseen kaivataan vielä kaikille pelipaikoille (mv, puolustaja, hyökkääjä). Myös harrastejoukkueessa ja naisten Punakone Ladies -jaostossa on hyvin tilaa. Toimihenkilön, valmentajan tai huoltajan pesteistä kiinnostuneet voivat myös ottaa nyt yhteyttä.

Näytön paikkoja touko- ja kesäkuussa tarjotaan Kaukajärven Spiral-Hallissa maanantaisin klo 21-22 ja keskiviikkoisin 20-21 (Kesäkuussa 19-21).

Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla ja kerro miksi juuri sinä kuulut kauden 09-10 kokoonpanoon: tryout@punakone.net

Comments Off on Punakone etsii vahvistuksia more...

Punakone varmisti sarjapaikan ja tähyää ylemmäs

Punakoneen ykkösjoukkue varmisti viime viikonloppuna 3.divisioonapaikkansa myös ensi kaudelle, kun se kävi Hämeenlinnassa Jukolan koululla nuijimassa Pekolan Iskun peräti lukemin 7-1.

Kausi voidaan jo nyt laskea Punakoneen historian parhaimmaksi. Näin korkealla sarjatasolla se on ollut tätä kautta ennen vain kahtena kautena ja tuolloin pistepussi on jäänyt nykyistä laihemmaksi. Viime kaudella Punakone sijoittui sijalle 5 ja keräsi 17 pistettä – nyt kasassa on jo 18 pistettä.

Punakoneella on vielä kaksi ottelua tämän kauden runkosarjassa jäljellä ja teoriassa mahdollisuudet jopa lohkovoittoon ovat vielä olemassa. Se vaatii kuitenkin muiden joukkueiden apua, eikä todennäköisyys 3. sijaa korkeammalle ole kovin suuri. Se joukkueella kuitenkin on varmasti omissa käsissä, jos se jäljellä olevissa otteluissa pystyy voittamaan samoista sarjasijoituksista taistelevat LaSB:n Lammilta ja B:n Tampereelta.

Punakone on tällä hetkellä päästänyt lohkossaan vähiten maaleja. 16 ottelussa 56 päästettyä maalia eli keskimäärin 3,5 ottelua kohden on salibandyssa todella vähän. Maalivahdeista Risto Prepula pelaa sunnuntaina ja hän on päästänyt vain keskimäärin 2,69 maalia ottelua kohden. Punakone on hävinnyt 3.divisioonassa tällä kaudella vain kerran Prepulan vartioidessa veräjää. Paikallisvastustaja B on päästänyt vain maalin enemmän ja pelannut yhtä monta ottelua. Muille joukkeille mainittu titteli tuskin enää lipsahtaa.

Sunnuntaina Lammin Salibandy (LaSB) saapuu Kaukajärven Spiral-Hallille ja kohtaa Tamperelaisjoukkueet B:n ja Punakoneen klo 15 ja 17 alkavissa otteluissa. Panokset ovat korkeat, sillä kyseessä ovat lohkon kärkikamppailut. LaSB ja B ovat hieman Punakonetta paremmissa asemissa. Niillä on molemmilla kaikki mahdollisuudet jopa lohkovoittoon, kunhan voittoja vain tulee. Punakoneella onkin mainio tilaisuus laittaa kapuloita rattaisiin. Kauden ensimmäisissä kohtaamisissa Punakone voitti LaSB:n Kaukajärvellä 4-3, mutta kärsi B:tä vastaan 4-2 -tappion Sylvään tulitikkuaskissa. Vaikka Punakone voittaisi toisella kierroksella molemmat, voi sarjataulukossa edelle jäädä RoPo ja toinen kaksikosta B/LaSB. Paljon riippuu joukkueiden sunnuntain keskinäisestä ottelusta, josta tasapeli olisi Punakoneelle maistuvin. Silloin (kunhan Punakone onnistuu ensin LaSB:n kaatamaan) viimeiseen otteluun B-Punakone -otteluun 14.3. jäisi molemmille joukkueille panokseksi vähintäänkin nousukarsintapaikka. Punakoneen pitäisi tuo ottelu tosin voittaa ainakin kahdella ja ehkä jopa 3 maalilla. Punakoneen oljenkorsi on siis ohut ja saattaa helposti napsahtaa jo sunnuntaina poikki.

Kaukajärven kolmikon lisäksi nousussa ovat kiinni vielä myös Roismalan Ponnistus (RoPo) Sastamalasta ja Hattelmalan Urheilijat (HaU) Hämeenlinnasta, mutta kumpikaan ei tänä viikonloppuna pelaa.

Tilanne on sarjan päätöshetkillä harvinaisen avoin ja jännittävä.

Comments Off on Punakone varmisti sarjapaikan ja tähyää ylemmäs more...

Punakone II rajusti muuttuneena uuteen kauteen

Punakoneen kakkosjoukkue aloittaa kautensa lauantaina 4. lokakuuta Valkeakoskella, jossa “Tampereen ylpeyden” kakkosjoukkuetta vastaan asettuu nokialainen FF Nopee Pipari, sekä SB Ontto. On aika kurkistaa kakkosjoukkueen tilaan, aikomuksiin ja ennakko-odotuksiin 6.divarissa.

Valmennus:

Kakkosjoukkueen valmennus on kohdannut uusia tuulia. Viime kauden kiistaton nokkamies, valmentajien valmentaja, Toni Malinen, siirtyi vakituisesti hakkaamaan fläppitauluaan seinään ykkösjoukkueen puolelle jättäen valmennukseen peräti kahden miehen mentävän aukon. Tähän hätähuutoon kuitenkin vastattiin ripeästi, sillä kakkosjoukkueen peräsimeen astui voimakaksikko (Batman & Robininakin tunnettu) Niemenpää-Mäkelä. Kokemattomuus kuitattiin kurssilla ja olemattomat näkemykset huonoilla ideoilla. Tuloksena on ollut lievä muutos kakkosjoukkueen harjoitteluun, jossa ennen niin olennainen pelailu ja höntsyily on jäänyt vähemmälle. Tilalle on tullut kikkailua, diipadaapailua, sekä kuvioita, joita kukaan ei ymmärrä.

Maalivahtipeli:

Maalivahtipelin piti olla kakkosjoukkueella kunnossa, kun lopettaneen Kalle Mäkelän tilalle saatiin asiasta innostunut Iikka Salmela. Salmela päätyi kuitenkin lopulta harmillisesti jättämään joukkueen jättäen torjuntavastuun kokeneelle Jukka Nurmelle. Nurmesta tuleekin kakkosjoukkueen maalivahtityöskentelyn ikoni ja symboli, jonka tarvitsee varmasti välillä venyä maagisiin venytyksiin, joita hän epäilemättä osaa tehdä.

Puolustus:

Kakkosjoukkueen puolustus on kokenut kaikista vähiten muutoksia, vaikka joukkue menetti oman duracell-pupunsa, Mikko Salosen, ykkösjoukkueelle. Tulevana kautena puolustuksen johtotähdiksi on jokatapauksessa nousemassa todellinen tähtikaksikko Ari Harjula – Tuomo Nieminen, joiden pelillinen taso on noussut huimasti ylöspäin. Alati taidoiltaan ja nopeudeltaan parantavaa kaksikkoa täydentävät joukkueen kokenut pakkikalusto, jota johtavat hall of fame -kapteeneiksi äänestetyt Stefan Stortz, sekä Pasi Syvänen. Lisäksi joukkueessa jatkaa hyvin kokenut A-P Oksavuori, sekä kakkosessa uutta uraa tekevä Villematti Santanen.

Hyökkäys:

Kakkosjoukkueen hyökkäys menetti kesän siirtoruletissa todella paljon. Joukkue menetti mm. jumalan armosta syntyneet maalintekijänsä Henrik Joen Nopsiin ja Marko Mäkimarttusen ykkösjoukkueeseen. Lisäksi viime kauden joukosta puuttuvat harrastukseen siirtynyt veivaus-mestari Esa Jääskeläinen, sekä todellisena taistelijana tunnettu Jukka Salo. Myös Jyri Saarikosken menetys on joukkueelle harmittava takaisku. Maalintekijöiden korvaaviksi on silti ilmoittautunut uusia tähtiä. Viime kaudella puolustuksessa luutineelta Sami Keräseltä odotetaan hurjia tehoja Topi Syväsen ohella. Maalintekijöiden sektori on tosin hyvin kapea, joten viime kauden onnistujalta Markus Mäkelältä odotetaan onnistumisia ja harjoituspelien suurimmalta ohilaukojalta Tero Niemenpäältä vähintäänkin pisteitä. Lisäksi hyökkäyksen tärkeiksi tukipilareiksi nostetaan Janne Ojaseenkin verrattu Kari Mäki, sekä Mika Kuokkanen että Henri virtanen, joiden pistetahti oli viime kauden peleissä varsin mukava. Mielenkiintoisia otteita odotetaan myös joukkueeseen tulleilta Mikko Raitaselta, sekä Elias Tammelalta, jotka tulevat toivottavasti näyttämään karhunkyntensä kauden tulevissa peleissä vanhan tutun Oskari Salinin ohella. Ja onpahan joukkueen tehnyt comebackin myös Marko Malinen, joka tulee näyttämään parasta osaamistaan joukkueen todellisen kokeneen ketun, Jari Peltoniemen ohella.

Tulleet pelaajat:
-Villematti Santanen (p)
-Marko Malinen (h)
-Mikko Raitanen (h)
-Elias Tammela (h)

Lähteneet pelaajat:-Henrik Joki (Nops, 2div)
-Kalle Mäkelä (eläkkeelle)
-Toni Malinen (Punakone I valmennus)
-Esa Jääskeläinen (Punakone Harraste)
-Jyri Saarikoski (Punakone Harraste)
-Jukka Salo (Punakone Harraste)
-Marko Mäkimarttunen (Punakone I)
-Mika Terho (Punakone Harraste)
-Mikko Salonen (Punakone I)

Comments Off on Punakone II rajusti muuttuneena uuteen kauteen more...

Harrasteen Spiral-kausi käyntiin viikonloppuna

Punakoneen kolmosjoukkue Punakone Harraste aloittaa sarjakautensa tulevana viikonloppuna. Kausi alkaa tiukalla kahden ottelun Spiral-viikonlopulla. Spiral-liigan avauksessa joukkue kohtaa lauantaina vanhan tutun SS Kaatsin. Sunnuntaina vastaan asettuu puolestaan tuntematon yhdistelmä nimeltään Kädettömät. Spiral-liigan ns. B-ryhmässä kilpailevan PK Harrasteen tavoitteena on saavuttaa sarjassa pudotuspelipaikka, joka saattaa kuitenkin olla kiven alla, koska yli 40:stä B-ryhmäläisestä pudotuspeleihin selvinnee vain neljä joukkuetta. Sarjan omituinen ominaispiirre on, että ottelukaaviota ei ole taaskaan julkaistu, vaan jatkolohkojako ja pudotuspelikaavio selviää vasta sarjan edetessä, jos silloinkaan, joten siihen asti tavoitteiden asettaminen on vaikeaa.

Ensimmäistä kertaa täysin omana joukkueenaan Spiral-sarjaan osallistuva PK Harraste lähtee sarjaan näillä näkymin peräti 17 pelaajan voimin. Pelaajisto koostuu pääosin tutuista harrastelaisista sekä Punakone 2:n entisistä pelaajista, mutta jokavuotiseen tapaan mukana on myös uusia punakonelaisia. Ykkösmolarin reviiriä vartioi Juha “Nakki” Saarikoski, jolle paikkaajia löytyy tarvittaessa kenttäpelaajistosta, johon kuuluu peräti kolme maalivahtikokemusta omaavaa peluria. Pakiston keulakuvana maalinedustaa siivoaa pitkän linjan punakonelainen Mika Terho. Hyökkäyspäässä kovimpia tehoja odotetaan Kapteeni Juha Toivasen lisäksi ns. Salon ketjulta, johon kuuluvat Jukka Salo, Jarkko Ässämäki ja Janne Tuominen. Myös veivimestari Esa Jääskeläinen ja viime kaudella tehokkaasti esiintynyt Janne Mäkinen kuuluvat ennakolta hyökkäyspään ratkaisupelaajiin.

Lauantain sarja-avaus pelataan juhlallisesti Spiralin ykköskentällä kello 16 alkaen ja siitä voidaan odottaa hienoa vääntöä, sillä SS Kaatsin ja Harrasteen väliset ottelut ovat viime kausilla olleet ajoittain kuumia kamppailuja. Jonkinlaista paikallisottelun henkeä lienee nytkin ilmassa ja moni odottaa mielenkiinnolla saako PKH:n Esa Jääskeläinen tällä kertaa kulmapainiin sopivaa päällystakkia Kaatsin puolelta. Toivotaan kuitenkin, että homma pysyy kevyen pystypainin puolella ja mattopaini jää vähemmälle. Punertavien pelisilmien läpi tarkasteltuna ottelun ennakkosuosikki on PK Harraste, vaikka Kaatsi onnistuikin edellisessä kohtaamisessa viime kevään Kevätsarjassa kaatamaan tuolloin PK Mafia -nimellä esiintyneet punapaidat 2-1. Sunnuntain ottelussa vastassa oleva Kädettömät ei ole esiintynyt Spiral-sarjoissa ainakaan viime kausilla, joten vastassa saattaa olla ihan mitä tahansa. Viikonlopun tavoitteeksi voitaneen kuitenkin ottaa kaksi voittoa ja lentävä lähtö S-liigaan ja pudotuspelipaikan metsästykseen.

Punakone Harraste on perinteisesti ollut uusille pelaajille hyvä ponnahduslauta seuran divarijoukkueisiin sekä kokeneille veteraanipelaajille oiva jäähdyttelypaikka ja kaikkea näiden väliltä.

Comments Off on Harrasteen Spiral-kausi käyntiin viikonloppuna more...

Punakone-blogi aukeaa lähiaikoina

Tampereen Punakoneen salibandyblogi aukeaa lähiaikoina tässä osoitteessa.


Punakone villillä kortilla Kopparberg turnaukseen 2008!

Punakone mahtui kuin mahtuikin lauantaina 30.8. Kaukajärven Spiral-Hallilla pelattavaan Kopparberg turnaukseen.

Turnaus oli tarkoitettu 1. ja 2.divisioonatason joukkueille ja Punakone mahtui 16. eli viimeisenä mukaan.

Turnauksessa Punakoneen lisäksi:
Ilves I div.
Pirkat I div.
G-Koovee A-jun. SM II 2007-08.
SBS Wirmo II div.
NoPS II div.
Soittorasia II II div.
Downtown Tigers II div.
FBC Turku II div.
Vincemus I div.
Woodcutters I div.
Happee A jun. SM I 2007-08.
Nokian KRP A jun.
SSV 2/A.
SBandy II div.
SC Hyvinkää II div.

Punakoneen ottelut:

09.00 Ilves vs Punakone

11.00 Punakone vs SSV A/2

14.00 Punakone vs FBC Turku

Jatko-ottelut:

15.00
A2 vs B1 (E1) A1 vs B2 (E2) C2 vs D1 (E3) D2 vs C1 (E4)

16.00
A4 vs B4 C4 vs D4 A3 vs B3 C3 vs D3

17.00
Voittajat ott E1– E4 (F1) Voittajat ott E2-E3 (F2)

18.00 Finaaliin voittajat ott F1-F2 Pronssiotteluun hävinneet ottelusta F1-F2

Comments Off on Punakone villillä kortilla Kopparberg turnaukseen 2008! more...

Punakoneen harjoitusottelut alkavat

Kesäloma alkaa olla takanapäin ja syksyn merkkinä salibandyn harjoitusottelut alkavat.

Kauden avauksessa To 7.8. klo 20 Kaukajärvellä Punakone saa vastaansa Sottiisi Fun Clubin. SFC on 5.divisioonassa tukevasti viihtyvä perinteikäs seura.

Punakone koki kesän aikana muutaman muutoksen kokoonpanoonsa. Ville Kinanen (3.divisioonassa 07-08 11+5=16) siirtyi 2.divisioonaan NoPSin riveihin ja Ville Isojärvi (3+9=12) 1.divisioonaan Pirkkalan Pirkkoihin. Hyökkäyspää menetti siis kaksi kovaa tekijää. Kolmas hyökkäyspään menetys oli Jussi Kosonen (2+2=4), joka lähti 4.divisioonaan hakemaan uutta nousua uralleen.

Mainittuja menetyksiä paikkaamaan on toistaiseksi hankittu vasta Joel Siltanen, joka on kesän aikana tehnyt kovasti töitä päästäkseen huippuvuosiensa vireeseen. Viime kaudella Joel ei pelannut missään, mutta on jo pitemmän aikaa saanut totutella Punakoneen ilmapiiriin.

Hyökkäyspään tehoista tarjotaan lisävastuuta viime kauden tasaisille suorittajille Antti Ruokoselle, Harri Savolaiselle, Teemu Siimekselle ja Jukka-Pekka Kerviselle. Loistava tilaisuus tasonnostoon on myös nelikolla Hans Still, Rauli Korpi, Juuso Paloniemi ja Samuli Tiilikainen.

Puolustuspää ei muutoksia kesän aikana kokenut, joten vanha porukka pääsee vuoden kokeneempana osoittamaan lujuuttaan. Useampikin Punakoneen harjoittelua läheltä seurannut on povannut Joonas Pyhäjärven tekevän tällä kaudella läpimurtonsa edelliskauden mentyä vielä totuttelussa uudelle tasolle.

Mielenkiintoinen uusi tulokas Vilppu Salovaara saadaan Saksan suunnasta joukkuetta vahvistamaan loppukuusta. Vilpulla on takana siis välivuosi, mutta nälkää ex-Ilveksellä varmasti riittää ottamaan ansaitsemansa paikka joukkueesta.

Maalivahtirintamalla tapahtui myös, kun viime kauden MVP:ksi valittu Hans Hildén palasi isiensä maille Turkuun ja suuret saappaat täyttämään saapui Ilves III:sta Arttu Suontausta. Kokonsa puolesta Arttu on ainakin valmis mitat täyttämään. Kauden alkaessa Risto Prepula kantaa päätorjujan viittaa.

Harjoitusottelujen ajan Punakone testaa myös kakkosjoukkueensa pelaajien, Mikko Salosen ja Marko Mäkimarttusen, sopivuutta joukkueeseen.

Comments Off on Punakoneen harjoitusottelut alkavat more...

Punakone ensimmäistä kertaa Suomen Cupiin

Punakoneen miesten 3.divisioonajoukkue hakee kovia harjoitusotteluja kauden alkuun osallistumalla ensimmäistä kertaa seuran historiassa Suomen Cupiin.

Cup alkaa kahdella turnauskierroksella syyskuussa. Parhaat jatkavat yksittäisinä otteluina pelattaville jatkokierroksille. Cupin mielekkyyttä lisää mahdollisuus kohdata jopa liigajoukkueita. Se vaatii tosin turnausten selvittämistä ja myös pientä arpaonnea jatkokierroksilla.

Ensimmäisen kierroksen otteluohjelma selviää kesäkuun loppuun mennessä.

Comments Off on Punakone ensimmäistä kertaa Suomen Cupiin more...

Kauden 08-09 Sisä-Suomen 3.divarin lohkojako julkaistu

Sisä-Suomi 1

Toijalan Nuorisoseura, TFT, Akaa
Forssan Suupparit, FoSu II
Forssan Alku, Alku
V- ja U-seura Pekolan Isku, Pisku, Hattula
Hattelmalan Urheilijat, HaU, Hämeenlinna
Lammin Salibandy, LASB
B, Tampere
Tampereen Punakone 1996, Punakone
KOO-VEE II, Tampere
Roismalan Ponnistus, RoPo, Vammala

Sisä-Suomi 2

Probelli, Jyväskylän mlk
Blasters, Laukaa
Pälkäneen Lujan Lukko, SB Luja
NiceBandy, Saarijärvi
D-Kone, Tampere
SC Lätty, SCL, Tampere
KOO-VEE III, Tampere
Ekumeeninen Pallo, EPa, Tampere
SBS Kaiharin Koetus-86, KaKo-86, Ylöjärvi
V- ja U-seura Urho, Urho, Äänekoski

Listassa ensin seuran nimi, sarjatulukoissa käytettävä lyhenne, jos se poikkeaa koko nimestä ja lopuksi kotikunta, jos se ei ilmene seuran nimestä.

Comments Off on Kauden 08-09 Sisä-Suomen 3.divarin lohkojako julkaistu more...

Copyright © 1996-2013 Tampereen Punakone 1996. Kaikki oikeudet varataan.
iDream theme by Templates Next | Powered by WordPress