Tampereen Punakone 1996

Charmantisti harmaantunut mies istuu Killerin liikuntakeskuksen katsomossa ja syö kynsinauhojaan. Silmät verestävät, iho punoittaa. Tuolta näyttää rasittunut ihminen.

Alhaalla kenttätasolla Blasters nuijii Punakoneen ykkösjoukkuetta. PK-laiva kyntää taas syvällä.

”Kato noita. Kato nyt noita”, mies murisee vahvalla aksentilla. ”Tällaiseen leikkiin minä olen lähtenyt mukaan.”

Miehellä, kutsuttakoon häntä tässä Stanislaviksi, on totisesti syytä hermoilla. Punapaidoissa on kiinni merkittävä osa hänen omaisuudestaan.

Stanislavin tarina on se tavallinen. Neuvostoliiton kaaduttua hän pääsi sattuman kautta sopivaan teeseurueeseen ja sai haltuunsa merkittävän määrän, no, rahanarvoista materiaalia.

Tuota materiaalia oli tietysti hävyttömän helppo myydä ylhäisen puheen ja alhaisen moraalin Euroopalle. Länsivaluuttaa ropisi attaseasalkkuun siinä määrin mukavasti, että karttuvalle omaisuudelle oli löydettävä sijoituskohteita.

Joskus vuosituhannen vaihteessa Stanislav heräsi jostain syystä Tampereelta Hotelli Kaupin aulan wc-tiloista ja huomasi omistavansa huomattavan osuuden paikallisesta urheiluseurasta.

Nyt, vuosia myöhemmin, Stanislav on saapunut Jyväskylän liepeillä sijaitsevaan urheilutaloon katsomaan, millainen on tämä Punakoneeksi kutsuttu Molokin kita, joka vuosi toisensa jälkeen nielee setelinipun poikineen sylkemättä ruplaakaan takaisin.

Toisella erätauolla hallin kahviossa Stanislav kastaa Carneval-keksiä automaattikahviinsa ja kaivaa taskustaan kultaisen nokialaisen.

”Soitan Koljalle”, hän ilmoittaa. ”Tämä pelleily loppuu nyt.”

Kaksi minuuttia myöhemmin puhelin painuu takaisin povitaskuun. Koko PK-miehistö tulee saamaan potkut.

”Kolja kiertää henkilökohtaisesti ilmoittamassa asianosaisille tammikuun loppuun mennessä. Koljan tuntien homma tuskin jää kenellekään epäselväksi”, Stanislav toteaa lakonisesti ja hörppää kuppinsa tyhjäksi.

Erotettujen tilalle hän aikoo tuoda Venäjältä 20 entistä Mig-lentäjää. Niitä saa kuulemma erittäin halvalla.

Talvisunnuntai Keski-Suomessa on ollut aurinkoinen ja kylmä. Pihalla Stanislav kaivaa minkkiturkkinsa povitaskusta parkkikiekon ja alkaa skrapata Maybachinsa tuulilasia.

Miksi venäläiset autot ovat aina niin helvetin likaisia?

Halkipallo vilahtaa hirsihuvilan keittiössä, kun pelkkään esiliinaan pukeutunut Paloniemi kumartuu ottamaan tähtitortut uunista. Jouluinen tuoksu täyttää hetkessä koko suuren mökin ja saa karhuntaljoilla makoilevat miehet tuntemaan olonsa entistäkin rentoutuneemmaksi.

Luonnonkivistä muuratussa takassa palaa rauhallinen liekki. Panoraamaikkunan takana lumihiutaleet leijailevat hiljalleen kohti laakson pohjaa. Voi Alpit, olen kaivannut teitä.

Kaikkein eniten olen kaivannut tätä kiireetöntä tunnelmaa. Koko Punakone-miehistö saman katon alla, rauhoittuneena ja stressittömänä. Kaukana Spiralin haisevat pukuhuoneet, kaukana hermoja raastava kolmosdivari.

Tänään tässä mökissä jokainen ihminen on yhtä arvokas, myös Kiikari-Hietala, joka tuolla suihkuttaa ponnekaasupullosta keinolunta muovikuusen oksille ja Kanervan alastomaan ylävartaloon.

Kulmasohvan nurkkaan käpertynyt Leikon näköinen mies taitaa olla syvässä unessa. Huulien välistä purskahtelee yksittäisiä sanoja, kokonaisia lauseitakin. ”…ite joskus ne saatanan pallonne ja liivinne perkele…” Antaa miehen nukkua, hän on leponsa ansainnut.

Niin sen ovat ansainneet myös ulkoporealtaassa raukeina lilluvat Ohralahti, Tiilikainen ja Mennala. Harva joukkueurheilija jaksaa edustaa seuraansa yhtä kovalla intensiteetillä kuin Punakoneen vauhtikolmikko. Levätkää nyt, lapset, ja imekää sitä elinvoimaa.

Huvilan askarteluhuoneessa ollaan näemmä sosioekonomisella luokkaretkellä. Korhonen opettelee tavaamaan uutta nimeään ja kertoo Siltaselle kapitalismista. Boheemi humanisti ei kuitenkaan kuuntele, vaan vuolee touhukkaasti puulastuja.

Keittiössä pelataan Aliasta. Punaharmaisiin unelmavävy-neuleisiin pukeutuneet Pyhäjärvi ja Jaakkola ovat pelipari, selitysvuoro on Pyhäjärvellä.

”Tää on sellainen pitkä kulkuneuvo, johon mahtuu kymmeniä ihmisiä kerralla ja joka kulkee kaupungissa aikataulun mukaisesti. Tällä pääsee reeneihin, jos ei saa pummittua keneltäkään kyytiä”, Pyhäjärvi pauhaa.

”En mä tiedä! Mikä tää voi olla, millä mä muka pääsen reeneihin jos joku ei hae mua kotiovelta”, Jaakkola parkuu.

Hiekka valuu vääjäämättä tiimalasin pohjalle, ja ”linja-auto” jää Jaakkolalta arvaamatta. Syytökset lentävät, tunnelma alkaa kiristyä.

Sanaharkka houkuttelee paikalle myös joukkueen kovanaamat. Salosella tuntuu olevan paljon asiaa kaikille. Ruokonen ei puhu mitään.

Äkkiä Still antaa hienovaraisen vinkin nahkanojatuolistaan, ja tivoli lähtee pyörimään. Narukädet viuhtovat ilmaa, mutta harva isku osuu. Tämän takia salibandyssa ei ole tappeluja.

Joku on saanut haavan käteensä ja vuotaa verta. Tilanne on kaoottinen, joulu on peruttu. Ohma tetsaa paikalle ja syöttää loukkaantuneille sideharsoa.

Television ääressä istuvaa Isojärveä koko sirkus ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä hän on juuri voittanut Änärissä jonkin Trophyn. Kinanen on Thaikuissa.

Rauhallista joulua PK:lle, toivottaa #28

Teksti: Joel Siltanen

SPIRAL-HALLI. Tällä viikolla Punakoneen toimitus ilmaisi huolensa Joel Siltasen riesana reissanneiden turvapaikanhakija-apinoiden kohtalosta. Tai oikeastaan toimitus oli huolissaan itse ”körmyn” nivelistä alati kasvaneen painolastin vuoksi. Nyt tilanne on kääntynyt täysin päälaelleen ja huoli on suunnattu apinoiden jaksamiseen.

Lauantaiaamun sarastaessa kävi nimittäin niin, että valtion maahanmuuttoviraston erikoisagentti Hans ”Morpheus” Still sai vihiä luvattomien apinoiden lainopillisesti kyseenalaisesta maassaolosta.

“En kyllä hyväksy tollasia s**tanan karvapalloja meidän mailla. Pörssikärki jättää kuitenkin kinkut paistamatta saunaillassa, niin mä grillaan sitten niitä helvetin apinoita”, totesi suivaantuneen oloinen kolossi heti kopissa toimitetun aamupaskan perään.

Siltanen tiesi, että nyt on aika toimia ja rupesi hamuamaan mahdollisia liittolaisia apinoiden pelastamiseksi. Kooveeta vastaan pelatun ottelun tiimellyksessä miehellä välähti:

”Se Hietalan Masahan vietti viime vuoden siellä Apenniinien niemimaalla. Oppi siellä internationalin ‘längvitsin’ ja sai tuntumaa maahanmuuttajiin, sekä laittomassa, että laillisessa muodossa.”

Masa pisti vastaan loppuun asti, mutta ei voinut lopulta muuta kuin tarjota apinoille asiallisen ja viihtyisän kodin. ”Morpheus” ei ole vielä saanut asiasta vihiä, joten apinoiden suojelijoilla on mitä todennäköisimmin koko joululoma aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Muita pelaajia jäi kuitenkin vielä huolettamaan nälkäinen ”Morpheus” saunaillassa.

SPIRAL-HALLI. Punakoneen hyökkääjän Joel Siltasen selkään on syksyn aikana saapunut toistakymmentä oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakija-apinaa. Punakone-blogin saamien tietojen mukaan apinayhteisön kotoutuminen ei ole sujunut ongelmitta.

Ensimmäiset apinat saapuivat Siltasen selkään jo alkukaudesta, kun mies hukkasi yhdessä ottelussa useamman avoimen maalipaikan. Apinoita muutti hiljalleen lisää ja lisää, mutta vasta viime viikonloppuna tilanne riistäytyi lopullisesti käsistä.

Showtimea vastaan käydyssä ottelussa useampi Punakoneen pelaaja antoi omille selkäapinoilleen kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tämän seurauksena kyseiset apinat hyppäsivät Siltasen harteille ja ilmoittivat tarvitsevansa suojaa.

“Näitä on nyt kaikkiaan kuusitoista. Alkaa jo vähän painaa”, Siltanen murahtaa astuessaan etukumarassa asennossa Spiralin kahvioon.

Hallilla liikkuvien tietojen mukaan Siltanen on käynyt apinoidensa kanssa kiivasta sananvaihtoa jo useita päiviä. Punakoneessa pelätään tilanteen kärjistyvän vielä avoimeksi yhteenotoksi ja käsirysyksi.

“No ei tässä mitään hämminkiä ole… ÄLÄ SAATANAN SIMPANSSI KIEMURTELE SIELLÄ TAI MÄ VEDÄN SUA!” Siltanen huomauttaa asentoa vaihtavalle apinayksilölle.

Siltasen apinoiden turvapaikkapäätöksiä käsitellään seuraavan kerran ensi viikonloppuna, kun Punakone kohtaa lauantain aamuottelussa Kooveen. Kaikki ongelmat olisivat tiettävästi ratkaistavissa yhdellä ainoalla maalilla.

Simon poninhäntä Marko oli aitiopaikalla, kun David Beckham palloili Real Madridissa ja kun Joe Bidenista tuli Yhdysvaltain varapresidentti. Siinä ohessa tuli tehtyä myös muutama elokuva.

Huhtikuun 17. päivän iltana vuonna 2006 Tuuloksen Nesteen nurkassa oli hetken ajan maailman merkittävin huoltoasemapöytä. Sen päällä näet makasi mestarivalmentaja Simon vastikään irtileikattu poninhäntä.

Poninhäntä Marko loikoi sämpylämuovien ja räkäpapereiden seassa aluksi täysin sokissa. Pian järkytyksen tilalle nousi voimaton raivo.

”Totta kai olin aluksi äärimmäisen katkera. Olin antanut Simolle kaiken, ja palkkioksi minut viskattiin menemään kuin mikäkin kaksihaarainen”, Marko tuhahtaa nyt, neljä ja puoli vuotta myöhemmin. ”Toisaalta ilman tuota tapahtumaa olisin monta kokemusta köyhempi.”

Spiral-hallin kahviossa vastapäätäni istuva hiustuppo on toden totta kokenut viime vuosien aikana enemmän kuin moni ihminen kokee koko elinaikanaan. Tuuloksen Nesteeltä alkoi Marko-ponnarin uusi, glamoröösi elämä, kiitos David Beckhamin parturin.

”No joo, kävihän minulla siinä hillitön säkä. Beckhamin henkilökohtainen parturi oli ollut viettämässä Suomen-lomaansa Tuuloksessa ja poikkesi paluumatkalla Nesteelle vessaan. Parturi huomasi minut pöydässä, ja loppu on sitten jalkapallokampausten historiaa”, Marko kertaa.

Beckhamin vaimo pakotti miehensä vaihtamaan tyyliä jo kahden ottelun jälkeen, ja Marko oli taas joutua heitteille. Onneksi parilla has been -pelaajalla oli akuutti hiuslisäkkeen tarve hyväntekeväisyysotteluihin. Tuohon aikaan Marko koki elämänsä ensimmäisen värjäyksen.

”Ei se sattunut”.

Uusi väri ampui Markon uran aivan uusiin sfääreihin. Ison veden takaa Amerikan Yhdysvalloista yllättävä puhelu.

”It doesn’t work if the bad guys kill his mother’s uncle’s friend’s neighbor’s pet dog. You’ve got to make the stakes high”, matala ääni mumisi puhelimeen.

Taas vietiin pientä ponnaria, tällä kertaa elokuviin. Eräs vanha kehäkettu tarvitsi uuden niskatalismaanin.

”Siis tuo Seagal-case oli aivan älyttömän hieno. Upea ihminen ja näyttelijänä paljon monipuolisempi kuin luullaan. Ärsyttää, kun ihmiset pitävät Steveniä vain aivottomana seksisymbolina”, Marko lataa.

Marko yltyy kertomaan yksityiskohtaisia tarinoita villeistä vuosistaan Seagalin seurassa, mutta vannottaa, ettei tarinoita julkaista.

”Sanotaanko vaikka näin, että kyllä siinä tuli aika montaa tyynyliinaa nuohottua”, Marko hymähtää ja vinkkaa veijarimaisesti silmää. ”Jos ymmärrät mitä tarkoitan.”

Seagal-seikkailujen jälkeen Marko imaistiin politiikkaan. Obaman kakkosmiehenä sittemmin tunnetuksi tullut Joseph ”Joe” Biden tarvitsi vaalikampanjaansa nuorekkuutta ja palkkasi Markon mukaansa mainoskuvauksiin.

Kuvaussession tuloksia demokraatit ovat ymmärrettävistä syistä pyrkineet parhaansa mukaan piilottelemaan.

”En minäkään niistä kuvista kauhean ylpeä ole, mutta sainpahan oman värini takaisin”, Marko toteaa.

Markoa voi hyvällä syyllä verrata Ronald Reaganiin ja Arnold Schwarzeneggeriin, sillä hekin ovat onnistuneet nousemaan huipulle sekä politiikassa että Hollywoodissa.

Marko pitää elokuvauransa huippuna soolorooliaan kahdessa Charlien Enkelit -elokuvassa, joissa hän näytteli Creepy Thinman -hahmon fetissin kohdetta.

Uransa huipulla Markolle kuitenkin kävi kuten niin monelle multimenestyjälle: elämästä katosi suunta.

”Se oli aina sitä yhtä ja samaa. Raha, naiset ja hauskanpito alkoivat kyllästyttää. Punakone tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä täällä ei ole mitään noista kolmesta.”

Markon mukaan oli lopulta melko helppoa antaa Simolle anteeksi ja palata vanhoihin kuvioihin. Viime kuukaudet Marko on viettänyt Simon verkkarintaskussa, mutta paluu paraatipaikalle siintää mielessä.

”Lähdemme Simon kanssa heti kauden jälkeen hiustenistutusreissulle Tukholmaan. Toivottavasti PK:n jätkät eivät kykene lunastamaan Simon tukka pois -lupausta kahdessa viimeisessä pelissä. Näyttäisin nimittäin aika helvetin härskiltä muuten kaljussa päässä.”

AVAIN PAKOON

Elettiin 1990-luvun loppua Pohjois-Pirkanmaalla. Pienessä, noin 5 000 asukkaan kunnassa ei tekemistä juuri ollut, paitsi imppaaminen tietysti. Simo oli kuitenkin astetta järkevämpi ja vahvahiuksisempi nuorukainen, ja liimanhaistelun sijaan hän käytti vapaa-aikansa öljyvärimaalaamiseen ja kirjallisuuteen.

Eräänä iltana Simo istui sängyllään ja luki. Huoneen nurkassa radio sylki top-listalta Aikakonetta ja Sound of R.E.L.S.:iä. Simolle se oli vain äänitapettia, jotain, jolla peittää ulkoa kuuluva huuto ja oksentelu. Hänen huomionsa vei kirjasta löytynyt tarina.

Tuo tarina kertoi Simsonista, miehestä, joka voitti kaksintaistelut ja tappoi petoeläimiä paljain käsin. Simsonin voimien taika oli hänen hiuksissaan.

Tarinan luettuaan Simo heitti kirjan lattialle ja tuijotti lasittunein silmin suoraan eteenpäin. Hikikarpalot kirposivat hänen otsalleen. Pakotie oli löytynyt. Kotikunta olisi pian kaukainen muisto.

ROGAINE-KOUKUSSA

Tottahan Simo tiesi, että Rogaine oli tarkoitettu hiustenlähdöstä kärsiville eikä hiuksia kasvattaville. Mitään ei kuitenkaan voinut jättää sattuman varaan. Poninhäntä oli saatava, ja niin tie vei jälleen kerran kotikunnan ainoaan apteekkiin.

Ostoslistaa ei ollut tarvittu enää pitkään aikaan. Kuusi pulloa Rogainea ja lisäksi C-vitamiinia, kalsiumia ja neljää erilaista luontaistuotetta, ihan niin kuin jokaisena maanantaina pian jo vuoden ajan. Ja tuloksia, voi veljet, niitä alkoi tulla.

Hiuksia oli jo vaikeaa mahduttaa pipon alle. Piiloon ne oli kuitenkin saatava, kukaan kotipuolessa ei saisi tietää projektista. Vain vähän ennen lähtöään Simo sai liikanimen ”Turbaani”.

TAMPERE HALTUUN

Simo astui bussista ja heilautti kalleimman aarteensa olkapäältä toiselle. Tampereen funkistyylinen linja-autoasema ei tehnyt mieheen vaikutusta; olihan noita jo nähty. Sitä paitsi, ei tänne ollut tultu katselemaan nähtävyyksiä.

Simo käveli tienvarteen ja heilautti poninhäntäänsä toistamiseen. Keski-ikäinen naiskuljettaja teki lukkojarrutuksen ja kurottautui avaamaan matkustajan puolen oven.

Varttia myöhemmin Simo katseli, miten Mercedes kääntyi kulman taakse, ja nakkasi saamansa puhelinnumeron roskakoriin. Ei tänne ollut tultu naurattamaan naisia.

SYSSYN SULKIS, ilmoitti rapistunut kyltti vanhan tehdasrakennuksen oven päällä. Simo astui sisään ja tilasi kahviosta Pepsi Maxin. Ylivuotinen kassaneiti lorotteli nesteen verkkaisesti automaatista pahvimukiin ja rahasti.

SÄHLYSTÄ SALIBANDYKSI

Paskaa, paskaa, kehityskelpoista paskaa, paskaa, paskaa ja paskaa. Simo arvioi kentällä koheltavat juniorit yksi kerrallaan ruutuvihkoonsa. Ei hyvältä näyttänyt, mutta haasteet kiehtoivat – ja epäonnistumistahan ei enää tarvinnut pelätä, kiitos niskassa killuvan taikakalun.

Simo sipaisi ponnariaan, kävi antamassa joukkueen valmentajalle potkut ja ilmoitti alkavansa Tampereen suurimman seuran pomoksi. Tuo hetki opittiin myöhemmin tuntemaan hetkenä, jolloin sähly muuttui salibandyksi.

Seuran toimistolla alkoivat suursiivouksen vuodet. Simo istui kansliassaan ja haetutti seuraväkeä kahdenkeskisiin kehityskeskusteluihin. Epäpätevät vapautettiin tehtävistään välittömästi, pätevät saivat hyväksymisen merkkinä silittää lattialla läähättävää Juge-koiraa.

Henkilöstön uudelleenjärjestely – tai Suuri Harppaus, kuten Simo itse sitä kutsui – tuotti nopeasti huimaavia tuloksia. Seuran joukkueet voittivat mestaruuden toisensa jälkeen ja Simon maine kasvoi.

Lehdet kirjoittelivat, kaduilla kuiskittiin ja naiset kihersivät ympärillä. Wanhan Diivan Vip-huoneessa kuohuviiniä hörppiessään Simo tunsi itsensä todelliseksi renessanssi-ihmiseksi.

TUHO LAPPEENRANNASSA

Merkit olivat selvät, mutta kukaan ei niitä huomannut, vähiten Simo itse. Tuli päiviä, ettei hän pessyt hiuksiaan lainkaan tai jätti ainakin hoitoaineen laittamatta.

Kylpyhuoneeseen ilmestyi halpoja kaupan hiuslakkoja ja sampoita kampaamotuotteiden sijaan. Ja jos olisi oikein tarkasti katsonut, olisi nähnyt lavuaarin sihdissä hentoja hiussuortuvia.

Simon mopo otti koko ajan lisää kierroksia ja vauhti kiihtyi. Menestyksen mahdollistanut tukka kyllä roikkui perässä, mutta enää vain vaivoin.

Keväällä 2006 tuli lopulta eteen mutka, johon Simon mopo ei enää taittunut. Lappeenrannan Salibandykeskuksessa alkoivat ties monennetko mestaruusjuhlat, ja Simo oli itseoikeutetusti juhlahumun päätähti.

Voitonjuhlissa Simo antoi yhdelle pelaajalleen luvan leikata hapertunut poninhäntä pois. Pelaaja teki työtä käskettyä ja nirhasi Simon talismaanin suortuva suortuvalta irti.

NELJÄ VUOTTA MYÖHEMMIN

Etu-Kaleva, Tampere. Lumiaura työntää adventtisohjoa kapealla sivukadulla. Näillä kulmilla Simon tiedetään asuneen, mutta edellisestä havainnosta on jo aikaa. Lappeenrannan tapahtumien jälkeen Simoa ei enää nähty salibandyhalleilla, eikä kukaan tiennyt, mihin entinen guru oli mennyt.

Astun kerrostalon rappuun ja soitan ensimmäistä ovikelloa. Asunnosta kuuluu äänekästä kolinaa, ja hetken kuluttua ovea raotetaan. Huomaan tuijottavani haulikon piippuun. ”Painutko helvettiin siitä”, miesääni ehdottaa. Ääni ei kuulu Simolle.

Palaan kadulle ja jatkan matkaani läheiseen leikkipuistoon. Istahdan penkille ja kaivan mehupullon esiin. Äkkiä liukumäen alta kömpii esiin mies. Simo.

Olemus on tuttu, mutta mies on varjo entisestään. Poissa ovat ylitsevuotava itseluottamus ja kasvojen kirkkaus, määrätietoisuus ja mestaruuskiima.

Simo kertoo menettäneensä kaiken hiustensa mukana. Hän kertoo valmentaneensa viime vuodet sekalaisia joukkueita sekalaisella menestyksellä. ”Mikään ei ole niin kuin ennen”, Simo huokaa. ”Haluaisin ponnarini takaisin, mutta tukkani ei enää kasva.”

Kurotan taskustani minigrip-pussin ja näytän sitä Simolle. Hänen silmänsä laajenevat. Kerron, että Punakone tarjoaa loppukauden kattavaa sopimusta. Palkkioksi Simo saa pussin sisällön. Vanhan poninhäntänsä.

Kuukautta myöhemmin Simo ja Punakone porskuttavat voittoputkessa. Mestari on palannut, tuo yleisnero ja sateentekijä. Mies on jälleen matkalla kohti uusia urotekoja, mutta jotain on muuttunut. Menestyksen keskellä Simo työntää kätensä nöyrästi housuntaskuun ja puristaa pientä hiustuppoa.

Simon nimi on muutettu.

Vakuuttavassa yhden ottelun voittoputkessa lällyttelevä Punakone matkustaa lauantaina viiden tunnin mittaiselle lämpöleirille Tampereen Tammelaan.

– Edellisen kerran teimme saman ennen kauden alkua syyskuussa. Se johti viiteen peräkkäiseen tappioon, joten lämpöleireistä on todella hyvät kokemukset, joukkueen maskotti Mikko Salonen kertoo.

Lauantain ainoa varma ohjelmanumero on ovipuhelimella leikkiminen.

– Muuten ohjelma ilmoitetaan vasta paikan päällä, ja pelaajat saavat vaikuttaa siihen myös itse. Tärkeää on Alfred J. Kwakin sanoin osata elää hetkessä, eli pelaajien ei tarvitse tietää etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Suunnitelmissa on kuitenkin muun muassa käydä vessassa ja nähdä Kahden keikka.

Kaikki pelaajat eivät kuitenkaan päässeet mukaan.

– Erittäin ikävä juttu, mutta Jukka-Pekka Kervisellä on pizzavuoro ja Juuso Paloniemen piti mennä mummolaan hakkaamaan halkoja, vaikka tämän piti olla aivan selvä juttu. Haiskahtaa vähän kiusanteolta, ja pojat ottivat tämän aika raskaasti, joukkueen maskotti Mikko Salonen harmittelee.

Olen yrittänyt pitää itseäni siedettävässä kunnossa, jotta ihan kaikenlaiset paloniemet eivät jättäisi minua viivalle kun palaan, mutta se on pirun hankalaa.

Ongelma on se, että mahdolliset urheilumuodot ovat aika vähissä. Polkupyörää minulla ei täällä ole, uimisesta en tykkää ja salitreeni on vajakkien hommaa. Lähimmät futishöntsyt ovat naapurikaupungissa, ja höntsypaikalle päästäkseen pitäisi ottaa kolme eri junaa.

Ainoaksi mahdollisuudeksi jää juoksulenkkeily. Vaihtelevia lenkkireittejä kyllä löytyy, ja seurana lenkkipoluilla on usein varsin näpsäkän näköisiä kotirouvia, mutta siitä huolimatta olen niin saatanan täynnä juoksemista, että ei ole hyvä tosikaan.

Tarpeekseen ovat saaneet myös uskolliset Niken lenkkarit. Pohjat alkavat olla kuluneet, päällinen on hiestä likainen ja vaimennustyynyt ovat enää laimeat lussukat.

Haen vaihtelua lenkkeihin vetämällä mäkitreenejä ja loikkia, mutta siinä tuntee itsensä kohtalaisen typeräksi, kun pomppii yksinään metsässä.

Jokainen ohikulkija jää pällistelemään ja kyselemään tyhmiä. ”Entschuldigung, was machen sie eigentlich?” Tuohon kysymykseen ei kannata edes yrittää vastata.

No joo kuule salibandya pelaan. Se on sellaista jääkiekon tapaista mutta ilman luistimia. No jääkiekko on sellainen kanadalainen peli. Lähekkö kuule Horst helvettiin siitä.

Mutta ei auta, metsään on vain mentävä. Minä teen tämän meidän takiamme. Punakone ei saa olla heittopussi ensi kaudella, enkä minä halua olla porukan heikoin lenkki. Menestys rakennetaan nyt.

Napsautan Leidien Hittiputken taas kerran soimaan ja solmin Nikejen hapertuneet nauhat. One more for the team.

-jlo

Jätin sinut vaatehuoneen nurkkaan kaksi ja puoli kuukautta sitten ja lähdin pois. Ensimmäisten viikkojen ajan uudet paikat ja tuttavuudet pitivät mielen kiireisenä, ja totta puhuen en juuri ajatellut sinua. Nyt ajattelen sinua joka päivä.

Kaipaan sinua, vaikka olet helvetin jäykkä ja kylmä. Kaipaan sinua, vaikka haiset pahalta ja vaikka alapääsi on melkein puhki hinkattu.

Mietin sinua erityisesti iltaisin nukkumaan käydessäni. Kunpa saisin edes ihan pienen hetken sinun kanssasi. Emme me tarvitsisi edes palloa, olisimme vain me kaksi, hiljaa sängyllä, ihan niin kuin ennen.

Olen jopa kierrellyt urheiluliikkeitä etsien jotakuta tilallesi, mutta ei tässä paskamaassa kukaan ole kuullutkaan floorballista tai unihockeysta. Täällä Adidaksen Stabilejakin myydään käsipallokenkinä.

En tiedä, mistä saksalaiset säbäilijät hankkivat työkalunsa. Varmaan postimyynnillä Pohjoismaista.

Olisihan se toisaalta aika väärin ottaa joku Gertrude sinun tilallesi. Paremman puutteessa hinkkaan ja haistelen tennismailojen grippejä.

Kerran tein yhdelle tennismailalle ”juget”, mutta vartija ei heittänyt minua ulos, vaan pyysi treffeille. Tämä on ihan helvetin pervo maa.

Toivon, että voit hyvin siellä vaatehuoneessa. Välillä pohdin, millaiseen asentoon sinut jätin. Toivottavasti levollisesti makuullesi, kämmenpuoli ylöspäin.

Enää kaksi ja puoli kuukautta. Sitten tulen hakemaan sinut, ja me menemme taas yhdessä nöyryyttämään Rikeä ja Pikeä.

-jlo

Kahden viikon kuluttua Punakoneen ykkösjoukkue pelaa Ylöjärven liikuntakeskuksessa kauden tärkeimmät ottelunsa. Kahdella voitolla edessä on joko suora nousu kakkosdivariin tai ainakin karsintapeli.

Suurimmissa otteluissa esiin nousevat usein niin sanotut synnynnäiset ratkaisijat eli sellaiset pelaajat, jotka ovat saattaneet koko kauden haahuilla varjojen mailla, mutta astuvat tärkeimmällä hetkellä parrasvaloihin ja voittavat ottelun joukkueelleen.

Punakone-blogin ohjeita seuraamalla kenestä tahansa voi kasvaa Isojen Pelien Mies.

1) Laiminlyö harjoittelu ja lihota itseäsi. Ratkaisupelaajat ovat usein hieman ylipainoisia paskasäkkejä, joita ei juuri harjoittelu kiinnosta. Osallistu joukkueesi treenivuoroille, mutta surffaile ympäri kenttää päämäärättömästi ja tuhahtele valmentajan harjoitteille. Kuumene helposti ja säti joukkuetovereitasi.

2) Pukeudu epäsiististi, kasvata parta tai ainakin viikset ja hanki arpia. Isojen Pelien Miehen pitää aina näyttää siltä, kuin olisi juuri herännyt paloiteltuna kaatopaikalta. Isojen Pelien Mies viihtyy siisteissä vaatteissa kuin hetero Euroviisuissa.

3) Alkoholisoidu, parane alkoholismista ja alkoholisoidu uudelleen. Vai onko joku muka joskus kuullut raittiista ratkaisupelaajasta? Isojen Pelien Miehillä on aina ongelmia brenkun kanssa. Tosipelaaja käy jatkuvaa painia mukia vastaan ja retkahtaa säännöllisesti, sillä Isojen Pelien Miehet ovat todellisuudessa herkkiä taiteilijasieluja, joista viina silloin tällöin ottaa yliotteen. Saavu joukkueen tapahtumiin topakassa dagen efterissä silmät punoittaen.

4) Hakkaa puolisoasi tai ainakin lapsiasi. Isojen Pelien Mies elää jatkuvien paineiden alla, ja välillä kattila kiehuu yli. Kun antaa kaikkensa urheilulle ja Suomen kansalle, on välillä pakko vähän tuulettua. Siinä tuulettuessa saattaa sitten tulla tehdyksi pieniä ylilyöntejä ja livautetuksi lähimpiään luuvitosella.

5) Hanki verovelkaa, aviottomia lapsia ja laiton ase. Ratkaisupelaaja elää ja hengittää lajiaan niin intohimoisesti, että myös raha-asiat luiskahtavat helposti raiteiltaan. Siviilielämän ongelmien keskellä tulee sitten paneskeltua vähän miten sattuu, ja äpärälasten elatusmaksuihin turhautuneena on kätevää päättää päivänsä laittomalla aseella ja nousta legendaksi, josta puhuessaan ihmiset riisuvat lakkinsa ja lausuvat ääni väristen: “Hän oli Isojen Pelien Mies.”

– jlo